maanantai 4. tammikuuta 2016

Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa


Voiko vapaaehtoistyö avautua vapaaehtoistyön ummikolle yhden paneelikeskustelun perusteella?

Osallistuin Vapaaehtoistyön johtajuus -paneeliin joulukuun alussa 2015 Helsingissä. Humanistisen ammattikorkeakoulun järjestämässä keskustelutilaisuudessa olivat mukana Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmän puheenjohtaja, keskustan kansanedustaja Anne Kalmari, Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Anitta Raitanen sekä Luonnonsuojeluliiton vs. toiminnanjohtaja Leo Stranius.

Paneelikeskustelu toi esiin useita vapaaehtoistyöhön liittyviä hienoja puolia mutta myös haasteita. Keskustelu haastoi kuulijoita kääntämään ajatuspyöräänsä toiselle uralle; näin se vaikutti ainakin minuun. 


Vapaaehtoistyössä haasteena voi olla vapaaehtoistyöntekijöiden sitouttaminen. Miten heidät saisi tulemaan uudestaan ja ehkä säännöllisesti samaan vapaaehtoistoimintaan? Leo Stranius heitti ilmaan ajatuksen, että ehkä sitä omaa toimintaa pitäisikin muuttaa niin, että se kestäisi sen että vapaaehtoiset tulevat ja menevät. Esimerkkinä hän mainitsi tästä SPR:n, joka on onnistunut hyvin paketoimaan sen, että vaikkapa maahanmuuttaja voi tulla sinne auttamaan tunniksi tai pariksi. Toki tämä asettaa omat haasteensa, koska se vaatii selkeää johtajuutta ja koulutusta. 

Minua jotenkin viehättää ajatus siitä, että voisin mennä minkä tahansa sillä hetkellä tärkeäksi kokemani asian taakse vapaaehtoisena auttamaan. Usein monet isotkin avustuskampanjat, tapahtumat tms. syntyvät jonkun yksittäisen ihmisen tunnereaktiosta jonkin asian suhteen ja hän haluaa toimia parantaakseen asiantilaa. Koska tunne on aito, se saa vastakaikua samoin ajattelevissa ja vapaaehtoisten määrä lisääntyy, organisoituu ja tuottaa esimerkiksi hyväntekeväisyyskonsertin. Näitä esimerkkejä löytyy Suomestakin runsaasti. Mikä uskomaton määrä hyvää energiaa sellaisessa ihmisjoukossa onkaan! Tunne synnyttää halun auttaa, järki organisoi toiminnan ja tunnejärki antaa polttoainetta hankkeen maaliin asti. Ehkä tässä voisi olla jotain sellaista, johon vapaaehtoisorganisaatiot voisivat varautua ja luoda sen varalle jo jonkinlaisen toimintamanuaalin (jos sitä ei jo ole).
 

Näin ehkä monissa paikoissa jo onkin. Ainakin Luonnonsuojeluliitossa vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua netissä ja heille myös kävelee porukkaa suoraan toimistolle. Vapaaehtoiseksi ilmoittautuvat haastatellaan, heiltä pyydetään cv ja työ räätälöidään ja yksilöidään kulloisellekin vapaaehtoiselle sopivaksi. Tämä tietenkin vaatii hieman vaivannäköä, mutta Straniuksen mielestä se on investointi tulevaisuuteen. Ja itsekin uskon näin olevan. Jos vapaaehtoinen kokee, että hänet otetaan tosissaan, hänen työpanoksena on arvostettua ja hän pääsee tekemään sitä, missä on parhaimmillaan, se varmasti innostaa ja sitouttaa vapaaehtoista. Anne Kalmari myös toi esiin sen, että vapaaehtoistyö voisi olla meriitti vapaaehtoistyöntekijälle. Olen huomannut, että maailmalla näin monesti onkin. Esimerkiksi verkkoyhteisöpalvelu LinkedInissä voi listata myös vapaaehtoistyön, jota on ollut tekemässä ja se voi vaikuttaa positiivisesti uuden työpaikan saamiseen.

Vapaaehtoistyö voi antaa monille vapaaehtoisille paljon asioita, joista ei ole vain iloa, vaan myös hyötyä tulevaisuudessa. Stranius mainitsi, että opiskelijat esimerkiksi saavat kosketusta työelämään, merkinnän cv:hen ja työtodistuksia, kaikki voivat saada tästä hyvän harrastuksen, tavata paljon uusia samanmielisiä ihmisiä ja kokea kuuluvansa porukkaan. Tähän porukkaan olisi hyvä saada mukaan myös eläkeläiset, joilla on paljon hyödyntämättömiä resursseja eli aikaa ja kokemusta. Uskon, että he olisivat hieno apu vapaaehtoistoimintaan ja samalla eläkeläiset saisivat siitä ehkä lisää uutta, erilaista sisältöä elämäänsä. Nyt suunnittelumyssy siis päähän, järjestöjohtajat!
 

Vastaan alussa esittämääni kysymykseen kyllä, vaikka se jätti jälkeensä mielenkiintoisen vyyhdin erivärisiä langanpätkiä, jotka kaikki johtavat eri suuntiin erilaisilla kiemuroilla. Silti tiedän, että nämä pätkät vielä järjestyvät ja että jokainen langanpätkä on tarpeellinen värikkään, jatkuvasti sävyään muuttavan kokonaisteoksen luomisessa.

Eija Räisänen
 

Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa vapaaehtoistoiminnan johtamista