Kuka vie roskapussin?
Esitin otsikon kysymyksen Helsingin kaupungin vapaaehtoistyön neuvottelukunnan seminaarissa 20.11.2014. Seminaarin nimenä oli ”Vapaaehtoistyön visio Helsingissä” ja sen tavoitteena oli suunnata Helsingin vapaaehtoistyötä tuleville vuosille. Seminaariin oli kutsuttu ennen kaikkea Helsingin kaupungin päättäjiä, joita paikalla oli kuitenkin harmillisen vähän. Muita asiasta kiinnostuneita oli onneksi Helsingin kaupungintalon juhlasaliin saapunut ja seminaari oli kokonaisuudessaan onnistunut. Vapaaehtoistyön Kannusteiden jaon ja mielenkiintoisten puhujien lisäksi ohjelmassa oli paneelikeskustelu ”Vapaaehtoistoiminnan visio Helsingissä”. Panelisteina toimivat apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri, Työttömien valtakunnallisen yhteistoimintajärjestön puheenjohtaja Jukka Haapakoski ja kansanedustaja Sanna Lauslahti. Paneelikeskustelua johti neuvottelukunnan jäsen Petra Jääskeläinen.
Kysymykseni ”Kuka vie roskapussin?” liittyi siihen, kun ikääntyviä ja sairaita pyritään tulevaisuudessa hoitamaan entistä enemmän laitosten sijaan kodeissa.
Kuvitellaanpa tilanne, jossa 92-vuotias Marketta on lähes liikuntakyvytön, mutta ei tarpeeksi saadakseen laitospaikan. Marketta on leski, omaiset asuvat toisella paikkakunnalla. Naapureita ei enää oikein tunne, kun muisti ei toimi niin kuin nuorena ja harvoinpa Marketta enää kodistaan mihinkään pääsekään, että heitä tapaisi. Kaupungin kotihoito huolehtii lääkkeistä ja ruuasta. Ystävällisiä ovat, mutta kovin kiireisiä. Diakoniatyöntekijä vierailee, kun pyydetään. Ja sitten on se aivan ihana Leena seurakunnan lähimmäispalvelusta. Hän on jäänyt työttömäksi, mutta saa kuulemma aikansa kulumaan paremmin, kun on joku, jonka luona käydä. Leenan kanssa onkin mukava kahvitella ja muistella menneitä. Kaksi kertaa kuussa käy palkattu siivooja, mutta se käy kalliiksi ja roskapussin saisi kyllä viedä useammin. Kuka sen veisi? Kuka sen saa viedä? Kenen se pitää viedä?
Sanna Lauslahti pohti äkkiseltään, että kyllä vapaaehtoinen sen voisi viedä. Pekka Sauri puolestaan totesi, että jos roskapussin viemisen ajatellaan kuuluvan peruspalveluihin, niin kotihoidon pitäisi huolehtia siitä. Jukka Haapakoski kertoi, että työttömiä on ”pikakurssitettu” kotipalvelun tarpeisiin. Partion edustaja yleisöstä ehdotti, että jos olisi käytettävissä palvelu, jonka avulla avunantajat ja -tarvitsijat löytäisivät toisensa, niin partiolainen voisi käydä roskapussin viemässä. Kunhan häntä ei sitten vain leimattaisi varkaaksi… Aivan oma kysymyksensä on sitten se, miten muistisairas, tekniikkaan tottumaton henkilö, jolla ei myöskään ole varaa hankkia minkäänlaista tietokonetta, voisi uusia nettisovelluksia käyttää. Mutta takaisin roskapussiin. Valveutunut vapaaehtoinen ei ehkä uskalla viedä roskapussia, ettei veisi ammattilaisilta töitä, käyhän Marketan luona palkattu siivooja. Ja roskakatoskin on lukollinen ─ saako vapaaehtoiselle antaa avainta? Kenen on vastuu, jos avain, jolla pääsee myös Marketan kotiin, joutuu hukkaan?
Näennäisen yksinkertainen kysymykseni roskapussin viemisestä osoittaa, millaisiin asioihin vapaaehtoistoiminnan järjestäjät nykyään törmäävät. Lähes päivittäin tulee eteen tilanteita, joissa täytyy pohtia, kenen on vastuu ja mitä sanovat lainsäädäntö ja vakuutusehdot. Vaikka itse vapaaehtoistehtävä olisi kuinka simppeli! Siksipä vapaaehtoistoiminta kaipaakin mm. selkeää lainsäädäntöä koottuna yhteen paikkaan.
Asia on onneksi vahvassa myötätuulessa, kun useat tahot ovat sinnikkäästi sitä jo pitkään ajaneet. Että vapaaehtoistoimintaan aidosti lainsäädännölläkin kannustettaisiin. Että Marketan roskapussin voisi viedä ilma pelkoa seurauksista. Että vapaaehtoisuus olisi kaikilla tavoin timanttia toimintaa.
Hanna Lipasti-Raulus
Kirjoittaja on Helsingin seurakuntayhtymän vapaaehtoistoiminnan koordinaattori ja hän opiskelee parhaillaan vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti