VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Hyvinvointia ja pysähtymistä kaamoksen keskelle

Syksyinen Turku kutsui vieraakseen vapaaehtoistoiminnan koordinaattorit ympäri Suomea pysähtymään oman jaksamisen ja voimavarojen äärelle Vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreiden syysseminaariin. Turun Valikko oli tänä vuonna järjestämisvastuussa syysseminaarista, jossa keskeisinä teemoina olivat oma jaksaminen, hyvinvointi, virkistyminen ja voimaantuminen.

Turun Mielenterveysyhdistys ITU ry:n hallituksen puheenjohtaja Jarmo Pulli ja Kaarinan Vapaaehtoistoiminnan keskus Paletin mentori Ilona johdattelivat omakohtaisten tarinoidensa kautta jaksamisen ja omien rajojen teemoihin. He herättelivät keskustelua siitä, miten mielekkääseenkin työhön voi väsyä, jollei työnmäärä ole tasapainossa muiden elämän osa-alueiden kanssa. Puhujat kokevat vapaaehtoistoiminnan olevan yksi elämän kantava voima.

Myös päivän ohjelmassa ollut Mindfullness-teema nosti esiin kysymyksen siitä, mitä minulle kuuluu nyt ja tässä. Jatkuva omien voimavarojen äärirajoilla eläminen ei johda kauaskantoiseen hyvinvointiin, kuten Jarmo ja Ilona myös puheenvuoroissaan totesivat. Päivän päättänyt iltajuhla virkisti ja voimaannutti seminaarivieraita musiikin, ruokataiteen ja verkostoitumisen merkeissä kauniissa Turun kaupungintalossa.

Ensimmäisen päivän puheenvuorot pohjustivat hyvin toisen päivän ohjelmaan, johon sisältyi käytännön esimerkkejä ja keinoja, kuinka meistä kukin voi tukea omaa hyvinvointiaan päivittäin. Nauruujogaa, kiinalainen jumppa, rentoutuminen ym. hyvinvointipisteiden kiertäminen antoivat eväitä töihin mukaan viemisiksi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tiimoilta.

Pysähtyminen oman jaksamisen äärelle on varmasti aiheellista meille kaikille näin vuoden kiireisimpänä aikana. Keinot oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen voivat olla monenlaisia, mutta tärkeintä olisi että jokainen löytäisi omat voimanlähteensä kaamoksen keskelle. Turun Valikko kiittää onnistuneesta seminaarista ja jäämme jännityksellä odottamaan mitä seuraava kohtaaminen tuo tullessaan!

Terhi Kanerva, Turun Mielenterveysyhdistys ITU ry.

Hanna Oikarinen, Palveluyhdistys Kaseva ry, Kaarinan Vapaaehtoistoiminnan keskus Paletti

Kirjoittajat opiskelevat Humanistisen ammattikorkeakoulun Vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopinnoissa

VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Rakkaat, rasittavat vapaaehtoiset

Olen miettinyt viime aikoina vapaaehtoisen kohtaamista. Lähinnä näkökulmani pompahtaa esiin arkisesta elämästä, kun olen miettinyt ”kahden maailman” haasteellisuutta, vapaaehtoisia palkkatyöläisten maailmassa. Kahtiajako tuntuu ehkä kliiniseltä, mutta toisaalta tarjoaa herkullisia pohdinnan aiheita.

Lähinnä olen pohtinut vapaaehtoistyön roolia, tehtävää ja merkitystä ns. palkkatyöläisen arjessa. Vapaaehtoisten kanssa työskentely, niin antoisaa ja palkitsevaa kuin se onkin, voi myös olla yksi niistä suurimmista haasteista palkkatyöläisen mielestä. Joskus jollekin jopa se suurin murheenkryyni omassa työssään. Asenneongelmaa? No, varmaan sitäkin, mutta jotain siinä täytyy myös olla taustalla.    
No, mikä vapaaehtoisten kanssa toimimisessa on sitten haastavaa? 

Itse tutkailen teemaa tässä lähinnä ihmisen kohtaamisen kautta, ts. mitä ajatuksia vapaaehtoisten kanssa työskenteleminen minussa herättää. 

Haasteet kulminoituvat hyvin paljon ihmissuhteisiin. Seuraavat kysymykset nousevat esiin lähes päivittäin: Mihin vedän työssäni rajat? Voiko vapaaehtoisen kanssa kaveerata? Vastaanko vapaaehtoisten soittoihin iltamyöhällä? Kuinka pitkälle kuuntelen vapaaehtoisen omia henkilökohtaisia ihmissuhdehuolia? Voinko osallistua illanviettoihin? Kuinka pitkälle siedän huonoa käytöstä? Missä vaiheessa asiat tulevat liian lähelle, ns. iholle? Voinko olettaa deadlinen pitävän? Mitä kerron omasta yksityiselämästäni? Miten säilytän ammatillisuuden, kun muut heittävät vapaalle? Koenko työssäni ylpeyttä vai rinnastanko oman ammattitaitoni puuhasteluksi? Arvioidaanko minua vapaaehtoisten silmissä ammattilaisena? Olenko ”yksi meistä”? Saanko edes olla?

Toisaalta olen pysähtynyt myös miettimään, muistammeko me oikeasti riittävästi kannustaa, kiittää ja arvostaa meidän vapaaehtoisiamme. Tekisinkö itse samaa vapaaehtoistyötä? Käyttäydymmekö me itsekään aina niin hyvin? ”Ihan sama -asenne” ja ammatillisuuden katoaminen ovat valitettavasti arkipäivää myös palkkatyöläisten keskuudessa. Turtuminen lienee oikea sana kuvaamaan tilannetta.
Itse uskon kuitenkin vielä sinnikkäästi ihmisen kohtaamiseen, toisen arvostamiseen ja toisen työstä kiittämiseen, yhdessäoloon. Tässä tehokkaassa yhteiskunnassa pitää vielä olla tilaa toisen kohtaamiselle. Ihminen haluaa tulla kohdelluksi ihmisenä, ei lukuna excel-taulukossa. Vapaaehtoinen haluaa kuulla joukkoon. Palkattuna työntekijänä sitä minäkin haluan - totta hemmetissä!

Nimim. Pikku Myy

Kirjoittaja käyttää nimimerkkiä, koska on työssä tunnetussa järjestössä ja ajatukset ovat hänen omiaan, eivät järjestön virallinen kannanotto.

Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun Vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopinnoissa.

VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: ”Mahtava juttu syntyy silloin, kun kaikilla sen tekijöillä on siihen yhteinen intohimo”

Edelliset sanat kuvaavat mielestäni hienosti vapaaehtoistoiminnan perusideaa, yhteiseen hiileen puhaltamista, välittämistä, itsensä likoon laittamista, lähimmäisen kohtaamista ja monta muuta tässä mainitsematonta tärkeää asiaa.

”Antaessaan saa” on vanha viisaus, joka pätee tänäkin päivänä vapaaehtoistoiminnan suurella saralla ja uskonkin, että se on yksi suurimmista houkuttimista monien vapaaehtoisten kohdalla heidän lähtiessään mukaan toimintaan. Jollekin se saaminen voi olla hyvä mieli, toiselle taas jokin pieni aineellinen hyödyke, eikä varmaankaan sovi unohtaa yhteisöllisyyden kokemista, kuulumista johonkin joukkoon. Kaikilla näillä asioilla on oma tärkeä ja varmasti myös syvällinen merkityksensä yhteiskuntamme hyvinvointia tarkasteltaessa.

Mutta ennen kuin vapaaehtoistoiminnasta innostunut henkilö pääsee toteuttamaan ”kutsumustaan”, on täytynyt tapahtua taka-alalla jo monenlaisia valmistelevia asioita, jotta vapaaehtoistoiminta tuottaisi hyötyä ja iloa kaikille osapuolille.

On tarvittu yhdistyksen organisaatio, innostunut joukko tai vaikkapa vain yksi henkilö, jolla on ollut ”näky” jostakin suuremmasta, paremmasta toiminnasta tai tapahtumasta. On tarvittu myös rohkeutta ja sitkeyttä lähteä kehittämään toimintaa vapaaehtoistoimijoiden tuoman mahdollisuuden avulla.

Esimerkiksi vanhusten parissa tehdyssä työssä työnjohto on joutunut puntaroimaan asiaa monelta kannalta palkatessaan vapaaehtoisohjaajan: mikä puntarissa painaa eniten, vapaaehtoistoiminnan mukanaan tuoma vanhusten hyvinvointi ja viihtyvyys vai taloudellinen rasitus?

Myös yhteisö, jossa vapaaehtoistoimintaa aloitetaan, luo omat haasteensa toiminnan alkuvaiheessa.

Oma työni vapaaehtoiskoordinaattorina vanhusten palvelukodissa on antanut hyvän mahdollisuuden päästä aitiopaikalta seuraamaan sekä olemaan mukana vapaaehtoistoiminnan aloittamisessa ja toiminnan juurruttamisessa pysyväksi osaksi kotimme arkea. Sitoutuneiden vapaaehtoistemme ansiosta asukkaidemme elämä on muuttunut sisällöltään virikkeellisemmäksi ja varmasti myös mielekkäämmäksi.

Henkilökunta on lähtenyt hienosti mukaan toimintaan kannustaen ja kiittäen vapaaehtoisiamme heidän avustaan ja ajastaan, jonka he antavat asukkaillemme ja koko työyhteisöllemme.

Väittäisin, että vapaaehtoistoiminnalla on yksi tärkeä osa arvomaailmamme muokkaajana. Sen vaikutuspiirissä olevat henkilöt löytävät elämäänsä asioita, joita rahalla ei voi ostaa. Parhaimmillaan se muokkaa ajattelutapaamme huomaamatta epäitsekkäämmäksi ja lähimmäiset huomioonottavammaksi parantaen niin omaa kuin muidenkin elämänlaatua.

Mittarina tästä voisi toimia vaikkapa lämmin hymy vapaaehtoistoimijan kasvoilla, joka voi saajalleen olla auringon pilkistys pilven takaa synkkänäkin päivänä.

On aika kohottaa vapaaehtoistoiminnan profiilia, herätellä nuorisomme kiinnostusta ja arvostusta vapaaehtoistoimintaa kohtaan, samalla luoden mahdollisuus toiminnan jatkuvuudelle myös uusien sukupolvien kohdalla.

Eija Peräkylä

Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun Vapaaehtoistyön johtamisen erkoistumisopinnoissa.