keskiviikko 23. lokakuuta 2013

VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Vapaaehtoiset kaipaavat rajoja




Aloitin työni erään yhdistyksen vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina pari vuotta sitten. Yhdistyksen vapaaehtoistoiminta oli tuolloin lapsen kengissä ja aloimme rekrytoida vapaaehtoisia muun muassa kansainvälisten yritysten Suomen toimipisteistä.   

Pian meillä olikin kasassa hyvä joukko vapaaehtoisuudesta kiinnostuneita yritysmaailman moniosaajia. Ajatuksena oli tarjota vapaaehtoisille kohderyhmä, jonka parissa toimia. Samalla halusimme kuitenkin säilyttää vapaaehtoisten vapauden valita, mitä ja milloin he haluavat tehdä.

Tarjosin vapaaehtoistehtäviä aluksi tähän tyyliin: ”Voisitko vierailla X-paikassa viikon päästä tai ensi kuussa? Voisit puhua esimerkiksi aiheesta Y tai muusta itseäsi koskettavasta aiheesta. Kerro, mistä aiheesta haluaisit puhua, minä päivänä ja mihin kellonaikaan. Kohderyhmä on avoin kaikelle.”
 
Pyyntö osoittautui tehottomaksi. Harvat innostuivat ehdotuksesta. Muutamilta tuli tarkentavia kysymyksiä, kuten mihin aikaan heidän tulisi olla paikalla ja voisinko antaa heille valmiin aiheen. Tällainen vastaanotto tuli yllätyksenä, sillä suuri osa vapaaehtoisistamme työskentelee vastuullisissa tehtävissä yritysmaailmassa. Oletin, että tämä vapaaehtoisten joukko olisi valmis tekemään itse päätöksiä myös vapaaehtoistehtäviin liittyen.

Minun oli kuitenkin muutettava lähestymistapaa: ”Voisitko vierailla X-paikassa ensi tiistaina kello 13.00. Kerro aiheesta Y. Puheenvuoron pituus 10 minuuttia.”
Ja tämähän toimi!

Vapaaehtoisemme eivät halunneet väljiä ehdotuksia vaan tarkkoja tietoja siitä, mitä heiltä odotetaan. Ehkä he kohtaavat päivittäin työssään tilanteita, joissa heidän on tehtävä isoja päätöksiä. Vapaaehtoistehtävissä he haluavat jättää päätöksenteon muille ja tehdä niin kuin käsketään.

Nimimerkki Rajoittaja

Kirjoittaja käyttää nimimerkkiä, koska työskentelee pienessä yhdistyksessä ja ajatukset ovat hänen omiaan, eivät yhdistyksen virallinen kannanotto.

Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun Vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopinnoissa.

1 kommentti:

  1. Juuri näin! Rajoittaja on hauska tapa ilmaista se, että mahdollistaa osallistumisen vapaaehtoistoimintaan. :)

    Monella on opiskelut, työ, perhe tai muut harrastukset ja haluaisi vielä tehdä jotain hyvää ja merkityksellistä, mutta ei aina ehdi. Selkeästi rajattuun hommaan on helpompi uuden tarttua. Ihminen haluaa tietää, mihin lupautuu.

    Tätä on viety jopa niin pitkälle, että mitä voi tehdä vartissa, parissa tunnissa tai lomalla: http://www.volunteerguide.org/

    Espoon vapaaehtoisverkostolla toimii hyvin samalla tavalla rekrytointi.

    Selkeä tehtävä, innostava tavoite, kauanko kestää, mitä taitoja tarvitaan, mitä tukea saan ja mitä osallistuminen voisi minulle antaa. Siinä se.

    Helen Littlen kirja Volunteers, how to get them, how to keep them on tästä mainio opus.

    VastaaPoista