keskiviikko 30. lokakuuta 2013

VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Vapaaehtoistyötä on vaikea päästä tekemään





Olen huolestuneena seurannut järjestöjen vapaaehtoisrekrytoinnin omituista vinoumaa, johon pohjautui myös Helsingin Sanomien (8.10.) mielipidepalstalla ollut eläkeläisen Seija Paajasen kirjoitus: ”Vapaaehtoistyötä on vaikea päästä tekemään”.   

Seija kertoo kysyneensä vapaaehtoistyötä neljästä eri palvelutalosta ja järjestöstä. Missään ei oltu kiinnostuneita hänen tarjouksestaan. Hänelle esimerkiksi vastattiin, että asioista päättävä on lomalla. Tai joskus puheluun vastannut oli syömässä, eikä hän ehtinyt paneutua asiaan. Joistain netissä mainituista yhteystietonumeroista ei vastattu Seijalle lainkaan.

Kohtaan työssäni vuosittain kymmeniä vapaaehtoisia toivottaessani heidät tervetulleiksi mukaan järjestömme toimintaan.  Lähes joka toinen näistä uusista potentiaalisista vapaaehtoisista, ikään tai ammattiin katsomatta, toteaa haastattelutilanteessa ottaneensa yhteyttä kolmeen - neljään eri järjestöön ja meidän olleen ensimmäinen ja ainoa joka on vastannut hänelle. Miten tämä voisi motivoida esim. vapaaehtoistehtäviin sitoutumisessa?
Vapaaehtoiseksi pyrkivien yhteydenottoihin on useasti vastauksena syvä hiljaisuus tai kommentti: ”Tavoittelemanne henkilö ei juuri nyt ole tavoitettavissa. Palatkaa asiaan viikon kuluttua”. Henkilö jolla on herännyt palo ja halu tehdä jotain hyvää vapaaehtoistoiminnan muodossa haluaa päästä toimimaan heti eikä vasta viikon päästä. Vastaanoton ollessa toisaalla heikko, nihkeä tai olematon mietitään toisaalla useimmissa suomalaisissa yhdistyksissä miten ja mistä löydettäisiin uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan.

Sama välinpitämätön vastaamattomuus vaivaa myös suomalaisia työnantajia, jotka eivät vaivaudu vastaamaan työnhakijoille onko avoinna ollut paikka täytetty ja miten hakijan hakemukseen on suhtauduttu.  Aktiiviset ihmiset törmäävät välinpitämättömyyteen ja huonoon vastaanottoon mahdollisesti useammallakin elämänsä alueella. Työelämässä asiat voivat olla huonosti organisoituja ja homma pyörii silti, mutta vapaaehtoistoiminnassa ja sen organisoimisessa tällaiseen ei ole varaa.

Vapaaehtoistoiminnan kehittäjä Taru Heinonen, Parasta Lapsille ry

Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun Vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopinnoissa.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Vapaaehtoiset kaipaavat rajoja




Aloitin työni erään yhdistyksen vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina pari vuotta sitten. Yhdistyksen vapaaehtoistoiminta oli tuolloin lapsen kengissä ja aloimme rekrytoida vapaaehtoisia muun muassa kansainvälisten yritysten Suomen toimipisteistä.   

Pian meillä olikin kasassa hyvä joukko vapaaehtoisuudesta kiinnostuneita yritysmaailman moniosaajia. Ajatuksena oli tarjota vapaaehtoisille kohderyhmä, jonka parissa toimia. Samalla halusimme kuitenkin säilyttää vapaaehtoisten vapauden valita, mitä ja milloin he haluavat tehdä.

Tarjosin vapaaehtoistehtäviä aluksi tähän tyyliin: ”Voisitko vierailla X-paikassa viikon päästä tai ensi kuussa? Voisit puhua esimerkiksi aiheesta Y tai muusta itseäsi koskettavasta aiheesta. Kerro, mistä aiheesta haluaisit puhua, minä päivänä ja mihin kellonaikaan. Kohderyhmä on avoin kaikelle.”
 
Pyyntö osoittautui tehottomaksi. Harvat innostuivat ehdotuksesta. Muutamilta tuli tarkentavia kysymyksiä, kuten mihin aikaan heidän tulisi olla paikalla ja voisinko antaa heille valmiin aiheen. Tällainen vastaanotto tuli yllätyksenä, sillä suuri osa vapaaehtoisistamme työskentelee vastuullisissa tehtävissä yritysmaailmassa. Oletin, että tämä vapaaehtoisten joukko olisi valmis tekemään itse päätöksiä myös vapaaehtoistehtäviin liittyen.

Minun oli kuitenkin muutettava lähestymistapaa: ”Voisitko vierailla X-paikassa ensi tiistaina kello 13.00. Kerro aiheesta Y. Puheenvuoron pituus 10 minuuttia.”
Ja tämähän toimi!

Vapaaehtoisemme eivät halunneet väljiä ehdotuksia vaan tarkkoja tietoja siitä, mitä heiltä odotetaan. Ehkä he kohtaavat päivittäin työssään tilanteita, joissa heidän on tehtävä isoja päätöksiä. Vapaaehtoistehtävissä he haluavat jättää päätöksenteon muille ja tehdä niin kuin käsketään.

Nimimerkki Rajoittaja

Kirjoittaja käyttää nimimerkkiä, koska työskentelee pienessä yhdistyksessä ja ajatukset ovat hänen omiaan, eivät yhdistyksen virallinen kannanotto.

Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun Vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopinnoissa.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Festivaalin ydin ja sielu löytyy vapaaehtoisista




Vapaaehtoistoiminta on aina ollut itsestäänselvyys Pori Jazzissa, ja koko toiminta sai alkunsa vapaaehtoisuudesta. Festivaalin ensimmäisinä vuosina melkein kaikki hommat tehtiin vapaaehtoisvoimin. Niistä ajoista on moni asia muuttunut ja ammattilaistunut, mutta festivaalin ydin ja sielu löytyy edelleen vapaaehtoisista toimitsijoista. 

Nykypäivän tekniikan vaateet ja festivaalin suuruus vaativat alan ammattilaisia ja asiantuntemusta, mutta tämän lisäksi tarvitaan monta käsiparia, joilta löytyy tekemisen iloa, intoa, kekseliäisyyttä, todellista halua auttaa ja onnistua, luoda jotain ainutlaatuista, josta Pori Jazz festivaali onkin niin tunnettu. Vapaaehtoistyö festivaalilla on nykyisin monelle myös tärkeä mahdollisuus päästä tekemään omaan tulevaan ammattiin liittyvää harjoittelua. 

Talkootyön rooli on muuttunut ajan kuluessa ja vähän samoin on käynyt työmoraalille. Alkuaikoina tehtiin työtä pelkästään tekemisen riemusta, ei ollut työvuoroja vaan työtä tehtiin niin pitkään kuin sitä riitti. Oman työpäivän päätteeksi mentiin vielä auttamaan muita, jos tarvetta oli. Vähitellen alettiin talkoolaisten hyvinvoinnista huolehtia järjestyneemmin. Kahvin, keksin ja satunnaisen grillimakkaran lisäksi vapaaehtoisille annettiin työvaatteeksi t-paita tai liivi.

Nykyisin vapaaehtoiset saavat hyvät työvaatteet, lämpimän aterian, tarvittaessa majoituksen sekä  passin, jolla pääsee konsertteihin. Harvat venyvät enää pitkiin päiviin tai pyyteettömästi auttamaan toisen tontille. Poikkeuksia toki on! 

Palvelualttius on myös voimissaan. Vaikka oppaamme eivät enää välttämättä ajeluta artisteja omalla autollaan ja vie heitä kotiinsa maistamaan äidin makoisia lihapullia samalla kun pyykkikone pesee artistien matkavaatteita (näin on tapahtunut), on auttaminen ja kekseliäisyys edelleen tarpeen kaikissa tehtävissä. Monta hauskaa legendaarista juttua niin tietyn tukkalakan, juoman kuin boakäärmeiden metsästyksestä tai riittävän leveän sohvan rahtaamisesta hotelliin sängyn tilalle pyörii muistoissa.

30.11.1989 perustettiin Jazzin Toimitsijayhdistys ry auttamaan ja tukemaan Pori Jazzia toimitsijoiden rekrytoinnissa, koulutuksessa ja yhteydenpidossa. Toimitsijayhdistys kerää myös festivaalilla palautetta vapaaehtoisilta. Yllätys, yllätys samat asiat nousevat miltei aina tärkeimmiksi; talkooruoka ja työvaatteet. Oikea koko ja väri on ikuinen puheenaihe, joka sekä riemastuttaa että vihastuttaa. Jos yhtenä vuonna loppuu XL:n takit ja kokovalikoimaa muutetaan sen mukaisesti, niin seuraavana vuonna loppuu taas S:n takit ja XL -kokoa jää varastoon. Ikuinen arvoitus, koska koot vaihtelevat ja ihmiset ja muoti vaihtuvat.

Palautteista on viimeaikoina noussut myös esille oikeudenmukaisuus ja ylpeys hyvin tehdystä työstä. Vapaaehtoiset itse peräänkuuluttavat vaatimusta, että ihan kaikki heistä osallistuvat Pori Jazzin järjestämiin koulutuksiin. Isoon joukkoon mahtuu aina myös niitä, jotka plokkaavat päältä parhaat vuorot tai kieltäytyvät tietyistä vuoroista ja lintsaavat koulutuksista.

Omassa työssäni vapaaehtoisten koordinoijana minulla on ollut ilo oppia tuntemaan monia, hienoja henkilöitä. Useat heistä ovat olleet mukana jo vuosia, jopa vuosikymmeniä ja aina vaan intoa riittää. Vapaaehtoisuuden kautta festivaalistamme on muodostunut monelle perinne, joka on jo melkein yhtä itsestäänselvyys kuin juhannuksen ja joulun vietto. Festivaalilla tavataan ystäviä, ”sukulaissieluja”, joita moni tapaa vain kerran vuodessa. Yhteisöllisyys ja tekemisen meininki, ilo ja halu auttaa sekä olla mukana vuosittain  tekemässä jotain ainutlaatuista, se on se joka yhdistää meidän jazzheimon. Olen ylpeä vapaaehtoisistamme! 


Elina Yrjölä


Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun Vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopinnoissa.
 


keskiviikko 9. lokakuuta 2013

VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Entä jos, jonakin päivänä Opetushallitukselta kävisi käsky, että…




Tutustuimme vapaaehtoistoiminnan johtamisopinnoissa tulevaisuusajatteluun ja harjoittelimme työpajoissa tulevaisuustyöskentelyä.

Tehtävänantona oli siirtyä reilun kymmenen vuoden päähän vuoteen 2025, jolloin vapaaehtoistyön kentällä kaikki toimii lähes ihanteellisesti. Ja mitä onkaan tapahtunut?
Vuonna 2015 alkoi kehittämisprojekti, joka johti muutokseen ja jossa osattiin oikeansuuntaisesti ennakoida tulevaa kehitystä. Ryhmämme oli ideoinut aikanaan tämän projektin. Tässä tulevaisuustyöpajassa tehtävänämme oli visioida, mitä projektissa tehtiin, miksi ja keiden kanssa sekä tuottaa tiivis kirjallinen projektisuunnitelma. Aikaa oli tunnin verran.

Pienoisen alkukankeuden ja turhautuneisuudenpurkausten jälkeen pääsimme vauhtiin.
Visioimassamme projektisuunnitelmassa Ruralia-instituutin tutkimus vapaaehtoistyön kansantaloudellisista  hyödyistä ja hyvinvointihyödyistä oli lyönyt läpi valtamediassa. Vapaaehtoistoimintahanke sai eduskunnan tuen ja presidentti ryhtyi sen suojelijaksi, perustettiin vapaaehtoistoiminnan ministeriö. Opetushallitukselta kävi käsky, että vapaaehtoistoiminnan kasvatus otetaan mukaan opetussuunnitelmien perusteisiin.  

Benchmarkkausta hankkeelle haettiin mm. Islannista, jossa kuulemamme mukaan tämän tapainen systeemi on arkipäivää jo tänä päivänä.  

Suunnitelmassamme kaikki koululaiset pienistä ekaluokkalaisista alkaen tutustuvat vapaaehtoistoimintaan kouluopetuksessa. Varsinainen osallistuminen vapaaehtoistoiminnan tekemiseen tapahtuu – vapaaehtoisesti - kouluajan ulkopuolella, eri tahojen tarjoamien laajojen toimintamahdollisuuksien pohjalta.

Järjestöt ovat ”tuotteistaneet” vapaaehtoistoimintansa siten, että kaikkiin erilaisiin vapaaehtoistoiminnan tehtäviin on laadittu yhteneväisen muotoiset kuvaukset toiminnasta ja sen vaatimustasosta (esim. ikäsuositus, suorituspaikka, kesto, kohderyhmä, tiedolliset ja taidolliset valmiudet). Iän karttuessa vapaaehtoistoiminnan vaativuustaso kasvaa. Peruskoulusta jatketaan kaikille opintoasteille ja työelämään, koko yhteiskunta on mukana asiassa.

Mikä erikoista, meitä oli useampi ryhmä, jotka olimme saaneet tämän saman tehtävänannon.  Kahdessa eri ryhmässä syntyi täysin toisistaan tietämättä tismalleen samanlainen lopputulema; vapaaehtoistoiminnan kasvatus mukana Opetussuunnitelman perusteissa ja presidentti asian suojelijana. Idean saa vapaasti varastaa!

Marjo Aspegren

Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun Vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopinnoissa.