keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Pienistä hyvistä teioista kasvaa välittämisen verkosto

Oletko koskaan ajatellut, mitä hyvää voisit tehdä tänään, kun astut kotisi ovesta ulos?

Ihmisiä pidetään melko itsekeskeisinä ja tunteettomina. Samaa mielikuvaa lietsotaan sekä televisiossa että lehdissä näyttämällä kuvia sodista, nälänhädästä ja joukkoitsemurhista. Pienet teot, jotka kertovat hyvyydestä, jäävät usein näyttämättä.

Facebookissa kiertää tällä hetkellä linkki BuzzFeedin nettisivuille, jonne on kerätty 21 kuvan kokoelma ihmisten hyvyydestä. Näitä kuvia katsoessani mietin, miten samaa hyvyyttä muistaisi tuoda jokapäiväiseen elämään ja miten helposti hyvyydelle tulee sokeaksi?

Moni varmasti muistaa vuodelta 2000 elokuvan Anna hyvän kiertää (Pay It Forward), jossa Trevor niminen koululainen keksii koulutehtävänään idean, miten kierrättää hyvyyttä. Hänen teoriansa oli, että muuttamalla kolmen henkilön elämää jokainen heistä parantaisi kolmen muun henkilön elämää jne.  Tämä tarina voisi olla totta, sillä toisen elämään vaikuttaminen ei vaadi aina suuria tekoja vaan vaikuttaa voi myös pienillä asioilla.

Tapoja saada hymy toisen kasvoille on monia. Tässä muutama esimerkki siitä, mitä olen tehnyt ilman, että odotan saavani takaisin muuta kuin tunteen siitä, että tiedän toisen arvostavan tekoani.
  1. Asumme mieheni kanssa rivitalossa, ja samalla kun olen leikannut oman takapihamme aidantauksen, olen siistinyt myös naapurimme puolen. 
  2. Kun matkustan pidempiä matkoja linja-autossa, keskustelen melkein aina iäkkäimpien matkustajien kanssa heidän elämästään, maailman nykymenosta tai vaikka vain säästä, mistä tahansa, mikä saa näiden henkilöiden silmät loistamaan ja ajan kulumaan mukavammin. 
  3. Samoin viimeksi tullessani työmatkalta Brysselistä huomasin, että vieressäni istuva rouva pelkäsi ukonilmalla lentämistä. Keskustelin hänen kanssaan niitä näitä, jotta sain hänet unohtamaan hieman pelkoaan ja rentoutumaan. Silmistä kuvastunut helpotuksen tunne oli mukava nähdä.
  4. Kaupassa käydessäni huomasin, että edellinen asiakas oli jättänyt ostamansa lehden kassalle; juoksin hänet kiinni ojentaakseni lehden hänelle. 

Oletko sinä valmis kierrättämään hyvyyttä tänään?

Terveisin,
Heli, Kansalaisareenan vapaaehtoinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti