keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Pienistä hyvistä teioista kasvaa välittämisen verkosto

Oletko koskaan ajatellut, mitä hyvää voisit tehdä tänään, kun astut kotisi ovesta ulos?

Ihmisiä pidetään melko itsekeskeisinä ja tunteettomina. Samaa mielikuvaa lietsotaan sekä televisiossa että lehdissä näyttämällä kuvia sodista, nälänhädästä ja joukkoitsemurhista. Pienet teot, jotka kertovat hyvyydestä, jäävät usein näyttämättä.

Facebookissa kiertää tällä hetkellä linkki BuzzFeedin nettisivuille, jonne on kerätty 21 kuvan kokoelma ihmisten hyvyydestä. Näitä kuvia katsoessani mietin, miten samaa hyvyyttä muistaisi tuoda jokapäiväiseen elämään ja miten helposti hyvyydelle tulee sokeaksi?

Moni varmasti muistaa vuodelta 2000 elokuvan Anna hyvän kiertää (Pay It Forward), jossa Trevor niminen koululainen keksii koulutehtävänään idean, miten kierrättää hyvyyttä. Hänen teoriansa oli, että muuttamalla kolmen henkilön elämää jokainen heistä parantaisi kolmen muun henkilön elämää jne.  Tämä tarina voisi olla totta, sillä toisen elämään vaikuttaminen ei vaadi aina suuria tekoja vaan vaikuttaa voi myös pienillä asioilla.

Tapoja saada hymy toisen kasvoille on monia. Tässä muutama esimerkki siitä, mitä olen tehnyt ilman, että odotan saavani takaisin muuta kuin tunteen siitä, että tiedän toisen arvostavan tekoani.
  1. Asumme mieheni kanssa rivitalossa, ja samalla kun olen leikannut oman takapihamme aidantauksen, olen siistinyt myös naapurimme puolen. 
  2. Kun matkustan pidempiä matkoja linja-autossa, keskustelen melkein aina iäkkäimpien matkustajien kanssa heidän elämästään, maailman nykymenosta tai vaikka vain säästä, mistä tahansa, mikä saa näiden henkilöiden silmät loistamaan ja ajan kulumaan mukavammin. 
  3. Samoin viimeksi tullessani työmatkalta Brysselistä huomasin, että vieressäni istuva rouva pelkäsi ukonilmalla lentämistä. Keskustelin hänen kanssaan niitä näitä, jotta sain hänet unohtamaan hieman pelkoaan ja rentoutumaan. Silmistä kuvastunut helpotuksen tunne oli mukava nähdä.
  4. Kaupassa käydessäni huomasin, että edellinen asiakas oli jättänyt ostamansa lehden kassalle; juoksin hänet kiinni ojentaakseni lehden hänelle. 

Oletko sinä valmis kierrättämään hyvyyttä tänään?

Terveisin,
Heli, Kansalaisareenan vapaaehtoinen

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Byrokratian kukkanen

Helsingin Sanomat etsii Virka-aika -blogissa byrokratian kukkasia. Kansalaisareenan työntekijät lähettivät muutaman muun järjestötoimijan kanssa alla olevan kirjoituksen:

Hyvä Helsingin Sanomien toimitus!

Suomessa on puolitoistamiljoonaa vapaaehtoistyöntekijää ja heidän elämäänsä ja heille vapaaehtoistoimintaa tarjoavien yhteisöjen elämää varjostaa useampikin byrokratian kukkanen. Mutta yksi hyvin haitallisista “kukkasista”, mihin me allekirjoittaneet toivomme Helsingin Sanomien kiinnittävän huomiota on se, että Suomessa verohallinto on ottanut kannan, että vapaaehtoisille tarjottavat ateriat ovat veronalaista tuloa. Tämä siitä huolimatta, että meillä on pitkät perinteet siihen, että esimerkiksi talkoolaisille tarjotaan ilmaiset ateriat.

Jos vapaaehtoistyöntekijä saa ilmaisen aterian, hänen pitäisi verohallinnon nykyisen käytännön mukaisesti ilmoittaa se omassa verotuksessaan ja maksaa aterioista vero.

Me allekirjoittaneet toivomme, että asiaan saataisiin pikaisesti muutos ja saataisiin riittävästi julkista painetta, jotta verohallinto muuttaisi virallisesti asennoitumistaan vapaaehtoisille tarjottaviin aterioihin. (Lainsäädäntö ei sinällään suoraan velvoita aterioiden verottamiseen).

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Joukkoistaminen, osallistujat ja tehtävän määrittely


Tutkija Tanja Aitamurron vieraskynä-kirjoitus Helsingin Sanomissa esitteli hankkeita, joissa joukkoistamista on käytetty poliittisen päätöksenteon apuna.

Aitamurron viesti pähkinänkuoressa oli: joukkoistamisen avulla kansalaiset pääsevät vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon, mutta Suomen hallinnon tietohallinto-ongelmat ja avoimen kulttuurin puute tekevät hankkeet kalliiksi ja hankaliksi toteuttaa.

”Kan­sal­li­sel­la­kin ta­sol­la Suo­mi to­teut­taa avoi­men hal­lin­non pe­ri­aat­tei­ta jäh­meäs­ti ja tus­kin nä­ky­väs­ti. Osal­taan tä­mä joh­tuu avoi­men kult­tuu­rin vie­rau­des­ta. Suo­mes­sa on vah­va sul­jet­tu­jen ovien pe­rin­ne”, Aitamurto pohti.

Kirjoitus herätti pientä julkista keskustelua verkossa. Ja sen ulkopuolellakin:

Toukokuun viimeisenä päivänä oli Helsingin Sanomien mielipidesivulla kirjoitus, jossa Antti Halonen kritisoi Aitamurtoa avoimuus-termin löyhästä käytöstä.

Halonen penäsi Aitamurrolta selvennystä väitteeseen, jonka mukaan politiikan legitimiteetti vahvistuu, kun päätöksenteko muuttuu avoimemmaksi joukkoistamisen myötä.  Halosen mukaan olisi tärkeä tietää, millaisilla mekanismeilla Aitamurron esittelemät joukkoistamisprojektit ovat turvanneet yhteiskunnan heikoimmassa osassa olevien osallistumisen.

”Tutkimusten mukaan joukkoistamishankkeisiin osallistuvat ensisijaisesti jo valmiiksi yhteiskunnalliseen toimintaan sijoittuneet toimijat”, hän kirjoittaa.

Kysymys osallistujapohjasta on oleellinen missä tahansa joukkoistamishankkeessa. Verkossa toteutettavat projektit sulkevat väistämättä pois joukon ihmisiä. Joku on estynyt käyttämään nettiä tietyllä hetkellä. Toista ei yksinkertaisesti kiinnosta.

Tehtiinpä joukkoistamista missä kontekstissa tahansa, on tehtävän määrittely ja rajaaminen keskeinen asia onnistumisen kannalta. Ideaalitilassa tehtävä määritellään niin, että osallistujien taustan vaikutus on minimoitu tai se otetaan muuten huomioon.

Tämä on helppoa hankkeissa, jotka vaativat osallistujilta vain mekaanisia toimintoja. Tästä hyvä esimerkki on NASA:n Marsin kraatereiden kartoitushanke. Kuka tahansa voi osallistua eikä osallistujan tausta vaikuta lopputulokseen.

Mutta kun Espoo tai Helsinki hakevat  ideoita palveluidensa parantamista silmällä pitäen, on erittäin todennäköistä, että osallistujan tausta ohjaa ideoimaan vain omasta näkökulmasta. Voi myös pohtia, mitkä ihmisryhmät jättävät vastaamatta.

Tarvitaan siis asiantuntijoiden ja muiden organisaatioiden työntekijöiden panosta paikkaamaan joukkoistamishankkeessa väistämättä esiintyviä puutteita. Loppujen lopuksi joukkoistaminen on vain apuväline. Sillä saadaan kuitenkin arvokasta ruohonjuuritason tietoa ja taitoa organisaatioiden käyttöön.

Millä tavoin osallistujien tausta voitaisiin paremmin huomioida joukkoistamishankkeessa?

Tero/Kansalaisareena