tiistai 8. toukokuuta 2012

Joukkoistaminen yleistyy poliittisessa päätöksenteossa

Fanit suunnittelevat tulevan elokuvan digiefektejä. Kuluttajat osallistuvat tuotekehittelyyn ja asukkaat kaupunkisuunnitteluun Internetin välityksellä. Kyseessä on joukkoistamisen ilmiö eli crowdsourcing.

Joukkoistamisessa tehtäviä suoritetaan joukkoälyn voimin. Toimeenpaneva taho määrittelee tehtävän, jota netinkäyttäjät ratkovat jakamalla tietojaan, taitojaan ja kokemuksiaan.

Joukkoistaminen on leviämässä myös poliittiseen päätöksentekoon. Esimerkiksi Islannissa joukko kansalaisia otettiin mukaan työryhmään, jonka tehtävänä oli uudistaa perustuslakia. Mukana olleet saivat kommentoida perustuslain versioluonnoksia muun muassa Facebookin ja Twitterin välityksellä.

Filosofian lisensiaatti Tanja Aitamurto on tarkastellut joukkoistamisen ilmiötä ja tehnyt eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle selvityksen sen mahdollisuuksista demokraattisissa prosesseissa.

Katso Aitamurron video Islannin tapauksesta!

Lue selvitys!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti